Koronan jälkeiset seksipatoumat ja helle lisää sukupuolitautiriskiä

Sukupuolitautien odotetaan lisääntyvän korona rajoitusten lieventyessä ja lämpimän kesän johdosta

Korona rajoitukset ovat vähentäneet sukupuolitautiklinikoilla kävijöiden ja tilastoitujen tartuntojen määrää, mutta nyt ennakoidaan että rajoitusten purkaminen saa ihmiset harrastamaan aktiivisemmin seksiä. Lämmin kesä ja lomat lisäävät seksuaalista aktivisuutta. Seksikumppanien vaihdellessa myös tautiriski lisääntyy joten kondomin käyttö on suositeltavaa.

THL:n mukaan Suomessa noin 30 000 ihmistä saa vuosittain seksitautitartunnan. Seksitautimäärä on jatkanut kasvuaan vuosi vuodelta. Seksi ei ole enää sellainen tabu mitä se oli aiemmin ja on tavallista, että useimmilla seksipartnerit vaihtuvat tiheään. Viimevuonna todettujen seksitautitapausten määrä nousi ennätyslukemiin ja suuntaus koronasta huolimatta jatkaa kasvuaan, kun patoutuneet seksihöyryt pääsevät valloilleen.

Mikäli on ollut suojaamattomassa yhdynnässä, tai kondomi on hajonnut tai on käyttänyt yhteiskäytössä olleita seksileluja, on suositeltavaa käydä testeissä. Sillä tavalla ei levitä tautia tietämättään. On hyvä huomioida ettei kaikkiin sukupuolitauteihin ole parantavaa hoitokeinoa ja ne voivat oireilla läpi elämän.

Seksitautiepäilyn voi varmistaa ilman lääkärikäyntiä

Sukupuolitautiepäilyn vuoksi henkilön ei tarvitse aina mennä poliklinikalle tai laboratorioon, sillä useimmat sukupuolitautitestit voidaan tehdä myös kotona. Tyypillinen tällainen testattava tauti on yleisin seksitauti klamydia. Klamydiatestin saa kotiin postin kautta ja testituloksen saa muutamassa minuutissa.

Sukupuolitaudit ovat usein oireettomia. Seksitaudit tarttuvat limakalvoilta ja tartunnalta voi välttyä vain käyttämällä kondomia tai välttämällä seksikontaktin. Sukupuolitautien itämisajat ovat pitkiä ja ne voivat olla kauan oireettomina.

Oireettomissa tapauksissa pelkkä testaus antaa mielenrauhan ja toimii syynä hakeutua hoitoon, mutta oireiden jo ilmettyä kannattaa viimeistään tehdä testi tai varata aika suoraan lääkärille. Sukupuolitaudin oireet ilmenevät yleensä genitaalialueella, mutta myös peräsuolen tai nielun limakalvoilla. Oireettomuus ei estä taudin tarttumista myös eteenpäin. Siten myös kumppanin mahdollinen tartunta on syytä testata, varsinkin jos on ollut irtosuhteita. Jotta mahdollinen tauti ei leviä ja voidaan hoitaa kuntoon asianmukaisella tavalla.

Osa sukupuolitaudeista voi tarttua paikallisesti ja esiintyvät vain tartuntakohdassa, kuten klamydia ja tippuri. Tällöin pelkkä virtsanäyte ei riitä ja tarvitaan lisäksi limakalvonäytteet mahdollisista tartuntakohdista. Testi tehdään tyypillisesti sukupuolielimistä, nielusta ja peräsuolesta, sen mukaan mitkä limakalvot ovat olleet keskenään kosketuksissa.

Verikokeesta voidaan tehdä HIV, hepatiitit B ja C sekä kuppa testit.

Sukupuolitaudin tavanomaiset oireet ja milloin tulee testata onko saanut taudin

Useimmat seksitaudit ovat aluksi oireettomia. Esimerkiksi 70% klamydiatartunnan saaneista naisista ja yli 50% miehistä on oireettomia – tai oireet ovat niin vähäisiä, niin ettei niihin kiinnitetä huomiota eikä hakeuduta hoitoon. Vastaavasti tippuritartunnoista oireettomia on jopa yli puolet. Myös genitaaliherpes voi oireilla tai olla oireilematta eli aina ei voi tietää onko saanut tartuntaa.

Testi on syytä tehdä heti jos on pienikin epäily tartunnan saamisesta ja varsinkin jos on ollut suojaamattomassa yhdynnässä muun kuin vakituisen kumppanin kanssa. Sukupuolitaudit voi oireilla kirvelynä virtsatessa tai tihentyneenä virtsaamistarpeena, virtsaputkesta tai emättimestä tuleva normaalista poikkeavana vuotona, sukupuolielimien alueella esiintyvänä kirvelynä, näppylöinä, haavaumina tai alavatsakipuna ja kuumeiluna.  

Sukupuolitautitesti on suositeltavaa tehdä, kun:

  • epäilee tartuntaa
  • ilmenee sukupuolitaudin oireita
  • on ollut suojaamattomassa yhdynnässä, muun kuin vakio kumppanin kanssa
  • käyttää yhteiskäytössä ollutta seksilelua
  • suunnittelee kondomiehkäisystä luopumista vakituisen parnerin kanssa

Jos on ollut seksikontaktissa eri henkilöiden kanssa eikä ole saanut oireita, niin siitä huolimatta on suositeltavaa testata mahdollinen tartunta noin puolen vuoden välein, esimerkiksi maaliskuussa ja elokuussa. Jos on oireita, niin sitten on syytä tehdä testi heti tai varata aika lääkäriin. On hyvä huomioida, että testin voi tehdä vasta n. viikon tai tai muutaman viikon kuluttua yhdynnästä, jotta sen voi havaita näytteistä. Eli jos epäilee tartuntaa, niin silloin ei tule harrastaa suojaamatonta seksiä.

TautiAikaisin luotettava näytteenottoajankohta
Klamydia5 vrk
Tippuri5 vrk
Kuppa3–4 viikkoa
HIV-infektio3–4 viikkoa
Oireinen HSV-infektio
Hepatiitti B3–4 viikkoa
Hepatiitti C3–8 viikkoa
Taulukosta selviää milloin sukupuolitautitestin voi tehdä aikaisintaan mahdollisen tartunnan jälkeen. Mikäli on oireita, niin testin voi tehdä heti

Valitettavasti moni ajattelee, niin että jos ei ole oireita, niin on terve. Ainut tapa varmistua onko saanut sukupuolitaudin, on tehdä sukupuolitautitesti.

Netistä tilattava sukupuolitautitesti on helppo ja nopea tapa selvittää anonyymisti onko saanut tartunnan. Ei tarvitse varata aikaa tai jonottaa terveyskeskukseen.

Testerit.fi Asiakaspalvelu

)
    is typing...

    Voit olla meihin yhteydessä alla olevalla lomakkeella.

    Lähetä viesti Sulje
    EUR Euro