LAAJA VALIKOIMA LAADUKKAITA TERVEYSTESTEJÄ – niin koti- kuin ammattikäyttöön
LAAJA VALIKOIMA LAADUKKAITA TERVEYSTESTEJÄ – niin koti- kuin ammattikäyttöön

Mitä uusin jätevesitutkimus paljastaa huumeiden käytöstä.

Jätevesitutkimus ja huumeiden käyttö

THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) uusin jätevesitutkimus osoittaa, että huumeiden käyttö oli maaliskuussa alussa korkeimmillaan lähes koko Suomessa. Huumeiden käytössä on ollut ajallista ja alueellista vaihtelua kuluvan vuoden aikana. Keväällä koronarajoitteiden tultua voimaan tuli pieni notkahdus, mutta kesällä koronarajoitusten poituttua huumeiden käyttö on taas lisääntynyt. THL uskoo, että huumeiden käytön kasvu jatkunee saman trendin mukaisesti mitä se on useamman vuoden jo tehnyt.

Tänä vuonna huumeiden käyttöä on tutkittu jätevesistä enemmän kuin aiemmin, yhteensä 27 jätevedenpuhdistamon alueella. Viikottainen seuranta on aloitettu Helsingissä, Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Oulussa. Siten saadaan nopea tilalle kuvan alueellisista huumeiden käytön muutoksista.

Mitä huumeita käytetään eniten

Maaliskuussa kerättyjen näytteiden perusteella amfetamiinin, kokaiinin, ekstaasin ja metamfetamiinin yhteenlaskettu käyttö oli ennätyslukemissa usealla paikkakunnalla. Näiden huumeiden osalta havaittiin selvä piikki Helsingissä, Espoossa, Lahdessa, Tampereella, Joensuussa, Vaasassa ja Kemissä.


Amfetamiini on hallitseva päihde koko Suomessa ja sitä käytetään nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Esim. Helsingissä amfetamiinin käyttö on lisääntynyt korona rajoitusten aikana poikkeuksellisen paljon, mikä yllätti myös asiantuntijat, jotka uskoivat koronarajoitusten vähentävän huumeiden tarjontaa Suomessa.

Helsingin huumeiden kayton viikkoseuranta 2020 THL
Mitä uusin jätevesitutkimus paljastaa huumeiden käytöstä. 4

Poliisin ja tullin tilastojen mukaan huumeiden salakuljetus on jatkunut myös korona aikana ja se näkyy myös huumeiden käytön määrissä. Huumeiden käyttö on sen verran yleistä, että Helsingissä huumerattijuopumusepäilyjen määrä on ylittänyt alkoholirattijuopumusepäilyjen määrän.


Myös Salo erottautui kovien huumeiden kärkikaupunkina, siellä käytetään amfetamiinia ja metamfetamiinia enemmän kuin monissa isoissa kaupungeissa.

Huumeiden käytön seuranta muualla Euroopassa

Jätevesistä tehtävää huumeseurantaa tehdään useassa Euroopan kaupungissa. Euroopan unionin huumeseurantakeskus EMCDDA on kerännyt tätä tietoa 26 maasta. Siitä selviää eri huumeiden käytön kehitys 70 Euroopan kaupungissa useammalta vuodelta.

Amfetamiinin kayton seuranta Euroopassa
Mitä uusin jätevesitutkimus paljastaa huumeiden käytöstä. 5


Jätevesitutkimuksista saadun tiedon perusteella Koronarajoitusten ollessa kireimmillään useassa Euroopan kaupungissa huumeiden käyttö laski varsinkin suosittujen bilehuumeiden osalta. Kun esim. kannabiksen käytössä ei tullut notkahdosta Käyttö väheni varsinkin niissä maissa, missä ravintolat, baarit ja yökerhot suljettiin ja rajoitettiin muutenkin ulkona liikkumista. Huumeiden heikentynyt saatavuus laski huumeiden käyttöä. Näissä maissa lisääntyi lääkkeiden ja alkoholinkäyttö päihtymistarkoitukseen niiden helpon saatavuuden takia.

Huumeiden käyttöä voidaan testata helposti pikatesteillä. Meiltä löytyy testit niin viranomais, kuin yksityiskäyttöön.


Scroll to Top