LAAJA VALIKOIMA LAADUKKAITA TERVEYSTESTEJÄ – niin koti- kuin ammattikäyttöön
LAAJA VALIKOIMA LAADUKKAITA TERVEYSTESTEJÄ – niin koti- kuin ammattikäyttöön

Koronavirus ja sen leviämisen estäminen

Koronavirus 2019-nCoV

Kiinan Wuhanista lähtöisin oleva uusi koronavirus 2019-nCoV (novel coronavirus) on nopeista varotoimenpiteistä huolimatta levinnyt laajalle Kiinaan ja sieltä matkustajien mukana tähän mennessä jo 25 maahan, Suomi mukaan lukien. WHO julisti eilen koronaviruksen kansainväliseksi terveysuhaksi. Mikäli viruksen leviämistä ei saada kuriin, niin sillä voi olla pitkälle kantavat seuraamukset. Jää nähtäväksi, miten laajasta epidemiasta on tällä kertaa kysymys.

WHO antoi toimintaohjeita ja suosituksia epidemian leviämisen ehkäisemiksi

WHO antaa kansainvälisiä suosituksia silloin, kun epidemian katsotaan aiheuttavan maailmanlaajuisen terveysriskin. Aiemmin WHO teki näin sikainfluenssa-, polio- ja Ebola-epidemioiden kanssa. Useat valtiot ja lentoyhtiöt sekä muut tahot ovat ryhtynyneet toimiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Pyritään rajoittamaan ihmisten ja tavaran liikkumista sekä lisäämään eristystä siellä missä on virustartuntoja tai virusepäilyjä. WHOn sivulta löytyy ajantasaista tietoa koronaviruksesta

Koronaviruksen taudinkuva ja oireet


Koronavirus 2019-nCoV taudinkuvasta ei ole tarkkaa tarkkaa tietoa. Oireita ovat olleet kuume, yskä ja hengenahdistus. Virus aiheuttaa hengitystieinfektion ja osalle potilaista keuhkokuumetta, joka on hengenvaarallinen. Vakavia tautitapauksia ovat aiemmin aiheuttaneet SARS ja MERS -koronavirukset. Koronavirus 2019-nCoV on geneettisesti SARS-koronaviruksen kaltainen. THL toimenpideohje koronavirus tapauksille

Miten koronavirus tarttuu ja miten pitkään se pysyy elinvoimaisena

Koronavirus tarttuu ihmisestä toiseen pisara- tai kosketustartuntana. Taudin itämisajaksi on arvioitu 2–12 päivää, keskimäärin noin 7 päivää. Koronavirus pysyy normaaliolosuhteissa elinvoimaisena erilaisilla
pinnoilla tunteja tai päiväkausia riippuen lämpötilasta ja kosteusolosuhteista. Tarkempia lukemia ei vielä ole tutkijoiden käytössä mutta vastaavalla H1 N1 sikainfluenssaviruksella Kansasin yliopistossa
vuonna 2009 tehdyssä kokeessa tämä virus säilyi elinvoimaisena ruostumattomalla teräspinnalla yli kuusi tuntia.

Miten suojautua koronavirukselta


Virukselta suojautumisessa on siis tärkeätä suojautua ilmateitse tapahtuvalta pisaratartunnalta ja välttää kosketustartuntaa ovenkahvoista ja kalusteista. Suu-nenäsuojuksen käyttöä suositellaan oireileville henkilöille, jos he liikkuvat julkisilla paikoilla. Hyvä käsi- ja yskimishygienia ja pintojen huolellinen desinfioiminen ovat siis tärkeitä keinoja estää koronaviruksen leviäminen. Kaikkien sellaisten pintojen, joihin ihminen voi saada kosketuksen, desinfioiminen kemikaaleilla on käytännössä mahdotonta ja desinfiointikemikaalien näin runsas käyttö aiheuttaa myös kemikaalijäämiä sisäilmaan. Lisäksi pintojen puhdistaminen ei juurikaan vähennä ilmassa olevien virusten määrää eikä näin ollen suojaa pisaratartunnalta.


Ilmanpuhdistimet jotka poistaa viruksia sisäilmasta

Viruksen leviämistä voidaan vähentää myös teknisesti. PHI ilmanpuhdistustekniikka perustuu fotokatalyysiin, joka puhdistaa sisäilmassa olevat virukset, kaasut, homeet ja bakteerit. PHI prosessissa syntyvät negatiiviset ionit ovat luonnossa esiintyviä sähköisesti varautuvia atomeja. Ne muuttavat materiaa ja mineralisoitumisessa bakteerit ja virukset häviävät ja jäljelle jää vain hiilidioksidia ja vettä. Tekniikan tuottamat hapettajat ovat samoja hapettajia, joita on hyvälaatuisessa ulkoilmassa.
PHI tekniikalla tuotettu puhdistava ilma lähtee siis leviämään laiteesta ympäristöön ja kohdatessaan mikrobeja se rikkoo niiden DNA rakenteen. Prosessi jäljittelee ilmakehän omaa itsepuhdistusjärjestelmää. Puhdistusvaikutus leviää siis luonnonlakien mukaan kaikkialle. Hapettajat ovat reaktiivisia vain lyhyen aikaan ja reaktioajan jälkeen ne palautuvat taas hapeksi. Oikein mitoitettuna PHI laite siis pystyy desinfioimaan koko käsiteltävän tilan.


PHI ilmanpuhdistin vähentää myös pisaratartunnan riskiä


PHI tekniikan valmistaja, RGF-yhtiö rakensi virusten pisaratartunnan tutkimista varten aivastussimulaattorin. Kun ihminen aivastaa , toinen keuhko tyhjenee kokonaan ja pisarat lähtevät leviämään jopa 150 kilometrin tuntivauhdilla. Peitelty aivastuskin levittää siis pisaroita tehokkaasti. Biokammiossa tehdyt puolueettomat kaksoissokkotestit osoittitivat lähes 80 % vähenemän mikrobien määrässä 1 metrin päässä aivastuksen lähteestä. Saman yhtiön REME tekniikalla tehdyissä
kokeissa vähenemä oli jopa 99 %. Tämä ei ollut lääketieteellisesti valvottu koe mutta se antoi viitteitä siitä että tilassa oleva PHI puhdistin voi tuhota suurimman osan pisaroiden mukana lentävästä Koronaviruksesta.
Kansas State University teki vuonna 2009 edellisen virusepidemian aikana kokeita sikainfluenssa viruksella ( H1 N1 ).


Ruostumattomalla teräspinnalla olevat virukset puolittuvat n. 1 tunnin PHI altistuksen aikana ja hävisivät 99 % 6 tunnin altistuksen aikana.

Clean Air PHI laitteita on saatavana siirreltävinä pöytämalleina, alumiinirunkoisina omalla puhaltimella varustettuina tai ilmakanaviin kiinteästi asennettuina. Kaikki toimivat aktiivisesti lähettämällä kaikkialle ympäristöön leviäviä ioneja, jotka hävittävät viruksia, homeita , mikrobeja ja VOC kaasuja.

Tilaa lisätietoa Clean Air PHI ilmanpuhdistimista. Osallistu myös V8 sisäilma hometestin arvontaan  [mc4wp_form id="2937"] 

Scroll to Top