LAAJA VALIKOIMA LAADUKKAITA TERVEYSTESTEJÄ – niin koti- kuin ammattikäyttöön
LAAJA VALIKOIMA LAADUKKAITA TERVEYSTESTEJÄ – niin koti- kuin ammattikäyttöön

Tramadolin väärinkäyttö on osasyynä yhä raaempaan nuoriso- ja jengiväkivaltaan

tramadolin vaikutus väkivaltaan

Tramadolin katukauppa on lisääntynyt Pohjoismaissa merkittävästi viimevuosina. Ruotsin poliisin mukaan tramadolin käyttö näkyy kasvuna rikostilastoissa yhä raaempana jengiväkivaltana ja samoja merkkejä on havaittu myös Suomessa.

Tramadol on synteettinen opioidi, jota käytetään kovan kivun ja myös ahdistuksen hoitoon. Sen käyttö tunteita turruttavana päihteenä alentaa käyttäjän kynnystä raakaan väkivaltaan.

Tramadol on suosittu huume erityisesti nuorten keskuudessa ja sen arvellaan olevan osasyynä nuorten yhä raaistuneempiin väkivallantekoihin.

Tramadolin katukauppa

Viime vuonna Ruotsin poliisi takavarikoi yli puoli miljoonaa tramadolipilleriä, kun vastaava luku vuonna 2015 oli alle 200000 pilleriä. Todellinen määrä on suurempi, sillä vain pieni osa katukaupassa olevista lääke- ja huumausaineista jää poliisin haaviin. Ruotsin Yleisradion SVT:n mukaan tramadolia käytetään sekaisin muiden päihteiden kanssa, kuten esim. kannabiksen kanssa. Näitä kahta esiintyy usein väkivaltarikoksia koskevissa tutkimuksissa. Havainnot on tehty sekä rikoksentekijöiden että rikosten uhrien keskuudessa. Viime vuonna Suomessa tilastoitiin 270 tramadoliin liittyvää rikosta.

Tilastojen mukaan tramadoliin liittyviä rikoksia tekevät eniten 25-34 vuotiaat miehet, mutta viime vuosina tramadoliin liittyvien väkivaltarikosten määrä on kasvanut erityisesti 15–16-vuotiaiden keskuudessa.

Ruotsin poliisi tekee kovin töitä kitkeäkseen laitonta huumekauppaa. Ratsiat ovat tuottaneet jonkin verran tulosta, mutta vain osa saadaa kiinni.

Tramadol on synteettinen opioidi

Tramadoli on lääke, jota käytetään kivun ja masennuksen hoitoon. Sen voimakkuus on 10–20 % morfiinin voimakkuudesta. Suomessa Tramadolia ei luokitella huumeeksi, joten sen hallussapitoa tai käyttöä ei luokitella huumausainerikokseksi, mutta ilman reseptiä sellaisen hallussapito voi täyttää lääkerikkomuksen ehdot.

Tramadolin vaikutus

Tramadol vaikuttaa keskushermostoon. Sen vaikutus on samantyyppinen, kuin muissa opioideista, kuten heroiinista ja morfiinista. Aluksi se piristää, mutta vähitellen se heikentää tajunnan tasoa, tekee uneliaaksi, euforiseksi ja lievittää ahdistusta. Se turruttaa tunteiden tasoa, mikä voi johtaa ylilyönteihin omassa tekemisessä. Siitä ovat esimerkkinä nuorten ja jengien yhä raaemmat väkivaltaisuudet. Muita tramadolista aiheutuvia haittavaikutuksia voi olla hengitys vaikeudet, huimaus, päänsärky, pahoinvointi, oksentelu ja ummetus.

Tramadolin vaikutusaika

Tramadolin vaikutusaika on muutamia tunteja. Suun kautta nautitusta tramadolista 90 % erittyy kolmessa vuorokaudessa virtsaan ja loput ulosteisiin. Otetusta annoksesta 29 % erittyy muuttumattomana aineena virtsan kautta ja 60 prosenttia erittyy metaboliitteina, joista metaboliitti O- desmetyylitramadoli on aktiivinen ja sillä on voimakas kipulääkevaikutus. O-desmetyltramadolin kipua lievittävä teho on 2-4-kertainen tramadoliin verrattuna.

Miten saada selville onko henkilö käyttänyt lääke- tai huumausaineita?

Huumeseulat ovat kätevä ja luotettava tapa selvittää onko henkilö käyttänyt lääke- tai huumausaineita. Esim. virtsanäytteestä tehtävällä Laajalla huumeseulalla selviää onko henkilö käyttänyt tramadolia tai muita opioideja. Virtsatestien lisäksi huumesylkitestillä voidaan selvittää onko henkilö huumaus- tai lääkeaineiden vaikutuksen alaisena nopaesti tilanteissa missä ei ole aikaa tai mahdollisuutta tehdä virtsatestiä. Esim. poliisin liikennevalvonnassa.

Tietoa tramadolista

Scroll to Top